perjantai 27. kesäkuuta 2014

Keittiön remontointia part 1

Hellurei! :)

Tällä viikolla ollaan rakkaan kanssa alettu sitten remontoimaan keittiötä todenteolla :) Alkuviikosta purimme loput keittiökalusteet pois seiniltä sekä huonokuntoista puolipanelia, jota oli laitettuna muutaman metrin matkalle kahdelle seinälle. Rakas myös kiskoi irti katossa kiinni olleet, keittiön yläsokkelin kiinnitykseen tarkoitetut tukipuut. Keskiviikkona sitten kävi sähkömies laittamassa kodinkoneita ja pistokkeita varten sähköjohtoja. Loppuviikon puolestaan olemmekin hioneet kattopaneleita, pakkeloineet sekä poistelleet tukipuiden kiinnitykseen käytettyjä silikoneja. Tänään, 10 tunnin hionnan, pakkeloinnin ja putsailun jälkeen, katto sai yhden kerroksen maalia ja viikonlopun aikana olisi tarkoitus maalata katto vielä 1-2 kertaan :)

Maaliksi valittiin sävyttämätön Tikkurilan Remonttiässä tavallisen pohja/kattomaalin sijaan: Koska kyseessä on keittiö, on hyvä että katossa on pesunkestävä maali. Tavallinen pohja/kattomaali kun ei sitä pesua niin paljon kestä kuin tuo Remonttiässä. Remonttiässän miinuspuoleksi voi tosin tällä kertaa laskea sen puolihimmeyden, se antaa katossa olevia virheitä vähemmän anteeksi kuin tavallinen, täyshimmeä pohja/kattomaali. Mutta uuden näköistä katosta ei kuitenkaan saa, eikä sen mielestäni täydykään olla tuon ikäisessä talossa, joten puolihimmeä oli varmasti hyvä valinta :)

Tässä vielä muutamia kuvia katon kunnostuksesta. Hommat jatkuvat katon maalauksen jälkeen ensiviikolla kun lattian ja seinän välinen palkki vaihdetaan, sen jälkeen alkaakin toivottavasti seinien levytys sekä lattian kunnostus. Toivoin todella, että ensi viikolla pääsemme maalaamaan jo seiniä ja pääsen päivittelemään remonttikuulumisia lisää! :)

Kivaa viikonloppua kaikille! 

Katto pestynä ennen hiontaa. Vanhojen keittiökaappien yläpuolella olevaa kattopanelia ei oltu maalattu aiemmin.
Maalasin käsittelemättömät osat ensin.
Ero kertaalleen maalatun ja hiotun katon välillä.
Katto kertaalleen maalattuna. Ihan siistin siitä sai kun pohjatyöt teki huolella (onneksi tolla rakkaalla oli niihin pohjatöiden tekoon enemmän kärsivällisyyttä kuin mulla :D).

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Keittiösuunnitelmia

Aikalailla pari viikkoa sitten alkoi keittiössämme purkutyöt vesivahingon laajuuden selvittämiseksi. Keittiöstä purettiin ensin pois alakaapit, allas sekä tasot vaurioseinältä, jonka jälkeen alkoi kastuneiden paikkojen kuivatus. Kuivatuksen pitäisi olla näillä näkymin valmis tällä viikolla ja ensi viikolla alkaa keittiön kunnostaminen. Jee! :) 

Tilanne alakaappien purkamisen ja lattian avaamisen jälkeen. Parketin alta paljastunut lautalattia on tarkoitus kunnostaa ja maalata valkoiseksi. 

Uutta keittiötä lähdin suunnittelemaan tällä kertaa vähän eri lähtökohdista kuin ennen - olen pääasiassa toteuttanut aiemin moderneja keittiötä ja tällä kertaa on tarkoitus tehdä keittiöstä romanttisen tyylinen (ripauksella modernia tyyliä). Tyylilaji keittiön kalusteina on siis minulle uusi, täten asiaan pitikin hieman perehtyä tarkemmin. Inspiraatiota olen hakenut Pinterestin avulla ja nappasinkin muutaman kuvan talteen sieltä tänne jaettavaksi. Kuvat eivät siis ole minun, vaan netistä otettuja.

Tässä keittiössä pidin erityisesti tuosta ovien väristä. 

Tässä kuvassa on kaikki kyllä kohdallaan :) - erityisesti ihastuin noihin hyllynkannattimiin. Seinäpaneli olisi aivan ihana, mutta nyt täytyy tyytyä ihan vain maalattuun tai tapetoituun seinään.

Kuva joka saa kuolan valumaan :D - tumma vedin vaaleaa ovea vasten antaa mukavasti kontrastia. Tässä kuvassa on myös valkoinen panelikatto, joka löytyy valmiiksi jo keittiöstämme. 
Tässä keittiön kuivatuksen aikana olen ottanut tarjoukset kolmesta eri keittiöfirmasta ja päädyin ottamaan keittiön samasta paikasta, josta tuli edellisen kotimme kylpyhuoneen kodinhoitonurkkauksen kalusteet. Valintaan vaikutti se, että saamme rungot ja tasot firmalta kahdessa viikossa (kahden muun keittiöfirman toimitukset olisivat menneet elokuulle, koska keittiötehtaat ovat heinäkuun suljettuina), hinta-laatu suhde on mielestäni kohdallaan ja myöskin vilpitön, ystävällinen ja erittäin asiantunteva palvelu :) 

Päätökset keittiön kalustuksesta piti tehdä hyvinkin rivakalla aikataululla, pienellä budjetilla ja ulkonäöstä mahdollisimman vähän tinkimättä (+ käytössäni oli vain fillari jolla ramppasin keittiöliikkeet läpi - ihan Ikeaan asti täältä Lahdesta en viitsinyt lähteä polkemaan :D). Oveksi valitsin samanlaisen oven kun tuossa alimmassa inspiskuvassa ja tasoksi oven kanssa suht samanvärinen, kevyesti betonikuviollinen taso (saman tyylinen taso löytyy keskimmäisestä inspiskuvasta). Värimaailma kaluisteissa ja tasoissa on vaalean harmaa/beige. 

Noin hienoa allasta kuin noissa inpiraatiokuvissa en tähän budjettiin saanut mahdutettua, enkä myöskään hanaa, mutta eipä se mitään. Perus Oras on varmasti kestävä valinta hanaksi ja Frankelta löysin valkoisen, tasoon upotettavan komposiittialtaan.

 
Franke Sirius Sid 610 valkoinen komposiittiallas.
 
Kodinkoneista päädyimme vaihtamaan liesituulettimen ja astianpesukoneen. Edellinen liestituuletin oli korkeaan kaappiin sijoitettu kaappimallin tuuletin ja nyt kun keittiöön tulee matalaa yläkaappia sekä kannakkeiden päälle laitettavaa hyllyä, tuli hankittavaksi kuputuuletin. Edellinen astianpesukone puolestaan oli 45 cm leveä ja olimme rakkaan kanssa jo haaveilleet aiemmin 60 cm leveästä astianpesukoneesta, joten tämä haave toteutetaan nyt :) Keittiössä jo oleva jääkaappi ja hella saivat jäädä, jääkaappi kun vaikuttaa aika uudelta ja hella on hyvä Upon liesi kiertoilmauunilla.

Tällä kertaa ajattelin laittaa välitilaan perinteisesti kaakelia tapetin sijaan. Kävin tänään katselemassa kaakeleita ja löysin pari mieluisaa mallia. Kaakeleiden toimitusajat ovat 1-2 päivää, joten tässä on vielä aikaa tehdä päätöksiä.

RTV:n kaakeli. Ruskeat osat peitetään saumalaastilla. Saumalaastin väri olisi harmaa. 

Laatta Pisteen kaakeli. Tässä kaakelissa on samaa tunnelmaa kuin valitsemassani tasossa.
Kummasta kaakelista te enemmän pidätte? :)


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vesivahinko

Terkkuja täältä home sweet home(e)sta :P

Viime viikon perjantai-iltana oltiin just lähdössä Hipsun kanssa ulos ja olin saanut Hipsulle jo valjaat päälle kun ovikello soi. Oven takana oli kaksi naapuria jotka kertoivat heti avattuani oven, että asuntomme alla olevan taloyhtiön pesuhuoneen katosta vuotaa vettä ja että tuo vesi tulee mitä luultavimmin meidän keittiöstä. Ensimmäiset sanat mitkä sain ulos suustani olivat "tää ei voi olla totta", joita hoinkin sitten seuraavan tunnin ajan muutaman minuutin välein kun vahingon laajuutta tutkittiin... en nimittäin meinannut uskoa, että kellään on näin huono säkä vesivahinkojen suhteen!! Tämä on kolmas asunto, jonka omistan ja kaikissa niissä on ollut vesivahinko! Naureskelinkin rakkaalle sitten myöhemmin illalla, että pitäis varmaan alkaa jo kyselemään onko kuivausfirmoilla kantiskortteja :D

Seuraavaksi paineltiin sitten koko porukka, naapurit, rakas ja minä keittiöön tutkimaan, että missä vuoto on. Avasin roskiskaapin ja otin roskapöntöt pois... ja tadaa, siellähän sitä vettä alkoi heti näkymään kun roskiskaapin pohjalevy oli märkä. Nostettiin sitten roskiskaapin kostunut pohjalevy paikoiltaan sekä viereisen laatikoston alin laatikko ja pohjalevy paikoiltaan... ja tadaa, esiin tuli lisää kastuneita paikkoja sekä selkeää homekasvustoa. 

Roskiskaapin alla oleva lattia tänään kuvattuna. Porausreijät on kosteuskartoituksen jäljiltä.
Tässä vaiheessa ei vielä ollut täysin selvää, että mistä se vesi oli päässyt vuotamaan, varmistettiin vain että sitä ei vuoda enää lisää ja apk:n hana on kiinni. Seuraavaksi paineltiinkin koko porukka alakerran pesuhuoneelle... ja tadaa, vettähän sieltä katosta tippuili. Tässä vaiheessa paikalle tulikin sitten jo yksi naapuri lisää ja lähdettiin osan porukan kanssa tutkimaan tarkemmin keittiöömme vuodon syytä. Ensimmäiseksi rakas siirsi meidän astianpesukoneen pois paikoiltaan (se olikin muuten yllättävän kinkkinen juttu, koska apk:n edessä on osittain tasoa kun apk on niin lähellä keittiön kulmausta. Edessä olevaa tasoa piti nostaa, että apk:n sai pois paikoiltaan). Kun apk oli saatu siirrettyä, oli näky tällainen:

Seinä oli kostunut apk:n takaa ja myöhemmin kun kosteuskartoittaja nosti nuo parketin palaset ylös paljastui, että parkettilaudat olivat alapuolelta homeessa.
Seuraavaksi vuodon syy sitten jo selvisikin: astianpesukoneen poistoputki oli haljennut parista kohtaa ja kosteuskartoittaja löysi vielä kolmannen halkeaman myöhemmin.

Nämä kuvat otettiin putkarin kanssa, joka tulikin aika nopeasti paikalle sen jälkeen kun vuoto havaittiin.
  
Keskiviikkona kosteuskartoittaja kävi läpi paikat ja kopsasin tähän alle suositeltavat toimenpiteet vahingon korjaamiseksi:

"- Keittiön alakaapistot ja pystykaappi on poistettava vaurioseinältä. 
- Kaapistojen poiston jälkeen selviää että miten korkealle kosteus on noussut väliseinässä. 
- Väliseinän kosteudet on varmistettava purkuvaiheessa. 
- Viereisen huoneiston lattiaeristetila varmistetaan as A kautta lattian purujen poiston jälkeen. 
- Saimaparkettia on avattava kaapiston edestä. 
- Lattia on avattava, kosteat purueristeet on poistettava. 
- Purkuvaiheessa varmistetaan alakerran pesuhuoneen katon purkutarve. 
- Kostea puu koolaukset uusitaan tai kuivataan. 
- Kostea betoni holvi kuivataan koneellisesti. 
- Vaurioituneet kaapiston rungot on uusittava. 
Korjausrakentaminen tulee tehdä erillisen korjaussuunnitelman mukaan. Rakenteiden purkutyö tulee suorittaa kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden purkuohjeen mukaisesti. ( Ratu 82-0239 ). Rakennus vaiheessa tulee noudattaa Suomen rakentamismääräyskokoelman C2 ohjeita. Vahingon korvattavuudesta päättää vakuutusyhtiö." 

Tässä nyt parhaillaan odotellaan rakkaan kanssa, että milloin tapahtuu ja mitä seuraavaksi... Pääsin soittamaan vakuutusyhtiöön tapahtumaa seuraavana maanantaina ja sieltä annettiin suullinen päätös, että vahinko korvataan taloyhtiön ja meidän omasta kotivakuutuksesta. Suullisen päätöksen mukaan meidän kotivakuutuksen pitäisi myös korvata kustannukset siitä jos joudutaan asumaan muualla remontin vuoksi. Kartoitusraportin sain välitettyä vakuutusyhtiölle torstaina ja jätin soittopyynnönkin, jotta saataisiin tietoa jatkosta. Isännöitsijä puolestaan lupasi hommata urakoitsijat hoitamaan hommaa. Toivon todella, että vakuutusyhtiö korvaa vahingon kuten jo ilmoittivat ja että emme joudu alkamaan keskustelemaan asunnon myyjän kanssa korvauksista... pariskunta joka myi asunnon meille oli hyvin herttaisen oloinen ja en todellakaan toivo, että heille koituisi tästä harmia! Mutta joo, katotaan kuin käy. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kevään sisustus shoppailuja

Kevään aikana on tullut hankittua sisustusjuttuja, joista teen nyt koostetun päivityksen :) Älkää ihmetelkö jos päivitys on jotenkin epäjohdonmukainen tai sekava, koska katson samalla jääkiekon MM-finaalia. Finaalia, jonka ensimmäiset 10 minuuttia ovat olleet jo superjänniä! :)

Osa tuotteista on ollut ale heräteostoksia ja osa taas ihan tarvittavia käyttötuotteita, jotka on pitänyt hankkia jo jonkun aikaa. Shoppailuun on myös saattanut vaikuttaa aurinko ja kevätinspis, uuden kodin lisäksi :) Otin jo aikaa sitten sen periaatteen, että sisustusjutut pitää hankkia joko alesta tai sitten kirpparilta. Ja saman periaatteen mukaan on nämäkin jutut hankittu, paria poikkeusta lukuunottamatta (Igloot ja Taika-astiat, Taika-astiat tosin hankin Sokkarilta, jossa on tässä kuussa tuplabonuspäivät.)

Askossa (joka on pelottavan lähellä uutta kotiamme :) on tällä hetkellä keskusvaraston muuttoloppuumyynti, josta tuli hankittua jakkaroita, roikkuva kynttiläkuppi ja pari sisustustyynyä alehinnalla.
Ostin noita valkoisia jakkaroita muutaman. Nyt mahtuu isompikin porukka istumaan :) Kuva on Askon nettisivuilta.

Menin Askoon alunperin katsomaan ruokapöydän tuoleja. Edellisessä asunnossahan meillä ei ollut keittiön pöytää ollenkaan, koska tein ruokailutilan tilalle vaatehuoneen, mutta minulla oli edelleen tallessa muutama vuosi sitten hankkimani valkoinen kiiltävä, 6 hengen ruokapöytä. Sen kaveriksi kuitenkin tarvittiin tuolit, koska edellisistä tuoleista luovuin muuttaessani nykyiselle paikkakunnalle. 

Päädyin sitten hankkimaan kaksi Askon IGLOO -tuolia, koska edellisessä asunnossa parvekkeella oleva sohva istui paremmin kuin hyvin keittiön pöydän kaveriksi. Sohvalle mahtuu istumaan kaksi henkeä hyvin, joten nyt meillä on paikat IGLOO -tuolien hankinnan jälkeen, ruokapöydän ääressä neljälle. Pöytä ei ole kovinkaan iso 6 hengen pöydäksi, joten 4 tuolia on mielestäni riittävä määrä :) 


Läpinäkyvä IGLOO -tuoli ja Lace -tyyny. Molemmat Askosta.



Vapun jälkeen puolestaan teimme ystävieni kanssa kirpparikierroksen, josta tulikin mainittua tuikkukupin tuunailuun liittyvässä päivityksessä. Ja kirppareilta olisi löytynytkin vaikka ja mitä ihanaa :)

Kukan molemmilla puolilla on kirpparilta löytyneet kynttilänjalat.

Kolme karahvia tarttui kirppareilta mukaan ja kaadoimme niihin whiskyä sekä likööriä kokeeksi :) 
Kirpparilta löytyi myös kerrosvati :)
Tänään sisustelin sitten meidän ruokapöydän ympärystä kaikilla ihanilla uusilla jutuilla :) Alla olevassa kuvassa ovat kirpparilta ostetetut kynttilänjalat ihan tuolla ikkunoiden välisessä kulmauksessa, Kärkkäiseltä ennen pääsiäistä hankittu sisustustaulu koristamassa ikkunalautaa, Paperikuusta hankitut tabletit sekä kirpparilta kynttilän alle eksynyt lautanen. Myös Askon roikkuva kynttiläkuppi on vasemman puoleisen ikkunan edessä, mutta valoa vasten se näkyy vähän huonosti. 


 Eikä tässä vielä kaikki... 

Tuli hankittua kello Paperikuusta, meillä ei siis ollut seinäkelloa aikaisemmin. Asetin kellon olkkariin niin, että siihen näkee myös eteisestä ja keittiöstä :) 

Sekä pieni söpö sisustustaulu Paperikuusta :)

...ja täydennettyä Taika -kokoelmaa ruokalautasilla. Kaikki tärkeimmät ruokailuastiat ja mukit onkin tullut jo kerättynä, mutta isot lautaset puuttuivat. Nyt pääsee siirtämään Ikean "hätävara" astiat vihdoin syrjään, 4 vuoden "hätäkäytön" jälkeen :) 
Mutta joo, nyt en malta enää enempää keskittyä kirjoitteluun, olen kirjoitellut jo 1,5 h kun olen kytännyt tuota matsia samalla :D Tilanne on 2-2 ja 2. erä on lopuillaan... huhhuh mikä matsi!

torstai 22. toukokuuta 2014

Ihana toukokuu!

Tämä kevät on kyllä mennyt muuton jälkeen lähestulkoon vain ihmetellessä, että mihin sitä on oikein tullut muutettua :)  Nyt kun kesä alkaa olemaan jo täällä, alkaa meidän piha näyttämään kauneimmat puolensa <3

Omenapuun kukat ovat kyllä mielettömän kauniita :)


Tämä kuva on meidän kadulta :)

Mielenkiinnolla olen seurannut meidän sisääntuloterassin edessä olevaa kukkapenkkiä sillä silmällä, että mitähän sieltä alkaa kasvamaan. Kukkapenkistä on puskenut tähän mennessä mm. tulppaneeja, narsisseja ja sinililjaa, näiden lisäksi myös muutamia lajikkeita joita en tunnista.

Roikkutulppaani? :D

Kuvaa kukkapenkistä vielä pari viikkoa sitten. Huomaa kuvassa keskellä oleva hirmuinen vahtikoira :).
Riippukello? :D
Niin siis teenpä nyt taas selväksi sen, että kukkatietouteni on aika surkea, mutta vielä surkeampia ovat taitoni hoitaa niitä -- tapan oikeasti kaktuksetkin :D Mutta silläkin riskillä ostin muutaman nätin ruusun kuolemaan tuohon pihalle :) Rakkaani äidin kanssa istuteltiin myös kukkapenkin tyhjään kohtaan köynnöskasvia ja köynnöskasvin viereen laitoin kokeilumielessä salaattia kasvamaan.



Syksyllä ostetut hopealangat tungin Ikean kynttilälyhtyjen sisään koristeiksi. Tuli mieleen, että noista hopealangoista olisi voinut tulla aika hauskat, jos ne olisi spraymaalannut esim. mintun vihreäksi :)


Mutta niin ihanaa kun kesä ja aurinko ovat vihdoin täällä ja pääsee olemaan lähempänä luontoa kuin kerrostalossa <3 kesän ensimmäisten lämpimien päivien kunniaksi syötiinkin sunnuntaina rakkaan kanssa terassilla aamupala, päivällinen ja iltapalaksi (vain vähän palaneita) lettuja :)


perjantai 2. toukokuuta 2014

Tuikkukupin tuunailua

Heippahei, pitkästä aikaa :)

Muutto check, oppari check ja uuden kodin remonttikin pyörähti hieman käyntiin viime viikolla. Siitä ja uudesta kodista on tarkoitus kirjoitella myöhemmin paljon, paljon lisää, kunhan tuo remontti tuosta nyt käynnistyy kunnolla... :)

Sen verran voin kuitenkin remonttisuunnitelmista paljastaa, että tällä kertaa mennään hyvin niukalla budjetilla. Budjetin niukkuus sai miettimään miten asioita voisi toteuttaa hyödyntämällä vanhaa ja nettiä tutkiessani törmäsin Pinterst nimiseen palveluun, joka siis oli aivan täysi uusi tuttavuus... ja jäin välittömästi koukkuun :D Olen nyt kohta 2 kuukauden ajan keräillyt sinne kaikenlaisia DIY -juttuja, sisustuksen ideakuvia ja laajensin "pinnailut" jopa ruokaohjeiseen viimetteeksi.

DIY pinnailujen innostamana, perjantai-illan kuluksi aloin tuunailemaan Ikean vaniljatuoksukynttilästä jäänyttä tuikkukuppia. Polttelin kynttilät loppuun parisen viikkoa sitten ja liotin lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella loput kynttilän jämät pois. Hyvin ne lähti ja lasista tuli kirkas.


Tänään sitten olimme kahden ystävän kanssa kirpparikierroksella ja löysin Lanttilasta erilaisia puuvillanauhoja. Nauhoja olisi ollut myös mustana, mutta ostin näin alkuun kolmea erilaista valkoista nauhaa ja täytyy katsoa josko sitä innostuu hakemaan sitä mustaakin vielä... :) Näin vastaavanlaista nauhaa Lauran kaupassa jo viime syksynä, sillä erotuksella, että siinä oli tarrapinta valmiina. Hintakin oli sitten sen mukainen, muistaakseni lähes 4 e/rulla (olisiko rullassa 1-2 metriä?) ja nauha jäi kummittelemaan mieleen.

2 m nauhat 1,50 e/kpl
Kirpparilta ulos tullessamme aloin pohtimaan ääneen nauhan kiinnitystä lasiin ja ystäväni tokaisi, että sen voisi kiinnittää pikaliimalla. Alkuun mietin, että saisiko nauhan kiinni pikaliimalla yhtä tasaisesti kuin kaksipuolisella teipillä, mutta nyt voin todeta, että saa! :) Kiitos ideasta S <3


Töpöttelin pikaliimaa nauhan kummallekin reunalle pieniä pisteitä muutaman millin välein ja kiinnitin nauhaa 5-8 cm kerrallaan, jottei pikaliima päässyt kuivahtamaan liikaa. Se etu siinä pikaliimassa oli, että se kuivui nopeasti jolloin pääsi kiinnittämään heti toisen kierroksen nauhaa.

Ylin kierros kiinnittettynä.

Rusetin tekoa haarukan avulla :) Ohjeet täältä.
Kun olin saanut 3 kerrosta nauhaa kiinni, tein vielä pienen rusetin koristamaan kupin reunaa ja liimasin sen kiinni. Lopputulema oli tälläinen, "uusi" tuikkukuppi sopii mielestäni hyvin kastehelmi tuikkukuppien kaveriksi :)






perjantai 28. helmikuuta 2014

Asuntokuulumisia

Tämä nainen se kaivoi itselleen maaliskuuksi sellaisen kuopan, että sieltä ylös nousemiseen vaaditaan reipas määrä hartiatöitä :D Mutta itseppä kuoppani kaivoin ja päätinkin tällä viikolla, että aion nauttia jokaisesta hetkestä joka menee, kun sieltä kipuan ylöspäin. Kuopan yläpäässä on kuitenkin odottamassa mukava palkinto, jonka pelkkä ajatteleminenkin saa hymyn nousemaan huulille :) ...mutta se niistä kielikuvista ja itse asiaan.

Päätettiin tuossa pari viikkoa sitten laittaa meidän koti myyntiin ja olin täysin varma, että tässä markkinatilanteessa menee ainakin 2-3 kuukautta ellei jopa 6 kuukautta, ennen kuin asunto menee kaupaksi. Tässä maaliskuussa sitten kerkeäisin hyvin näpyttelemään valmiiksi opparini sekä kevään aikana valmistumaan, ja sitten voisi kesällä rauhakseen muutella... Suunnitelma oli sinäänsä loistava, mutta tällä kertaa sanonta "hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty" ei pitänyt oikein paikkansa. Asunto meni kaupaksi viikossa ja muuttaminen pois sekä opparin valmistuminen pitäisi tapahtua maaliskuun loppuun mennessä :D HUPS! Noh, tämähän siis hoituu hyvällä aikatauluttamisella. Asian stressaamiseen menisi ihan turhaan energiaa, saman energian voi kuitenkin käyttää asioiden saattamiseksi valmiiksi :) Tai ainakin näin yritän asiaa uskolla itselleni :P :D

Mutta se palkinto... aaah! :) Ollaan katseltu rakkaan kanssa jo alkuvuoden verran yhtä ja tiettyä rivitalon päätyasuntoa, joka sijaitsee kodistamme muutaman kilometrin päässä, hieman lähempää keskustaa. Ja näillä näkymin tuo samainen rivitaloasunto tulee olemaan meidän tiistai-aamuna. Jipii!!!! :DD Kyseessä on 1947 vuonna rakennettu, rintamamiestyylinen, kolmekerroksinen asunto, jonka remontoinnin kimpussa saattaa taas vierähtää tovi :) Remppa on kuitenkin tällä kertaa tarkoitus tehdä pikkuhiljaa ja ihan kaikkea ei onneksi asunnossa ole tarvetta uusia. Joten, remppa-aiheista bloggausta on siis tiedossa myös tulevinakin vuosina :D

P.S Lupasin tänne jo aikoja sitten, että laitan kuvia nykyisen asunnon valmiista eteisestä. Lunastampa lupaukseni nyt, kun juuri tuli otettua noita myyntikuvia asunnosta. 

Pienessä tilassa lattiasta kattoon asti olevat kaapit saavat tilan tuntumaan kovin ahtaalta. Peilikaapin sijaan tuo Ikean Stolmeni tuntui sopivalta ratkaisulta tähän kohtaan.